Luova prosessi

”Luovuus minussa haluaa tulla esille ja toteuttaa itsensä juuri niinkuin se kauttani haluaa ilmentyä”

IMG_1883

LUOVUUDESTA

Luovuus elää jokaisessa yksilössä. Se pyrkii ja haluaa toteuttaa itsensä eli haluaa luoda. Luova toiminta elää siis jokaisessa ihmisessä sisäisesti ja kääntymällä itsensä puoleen eli luomalla vuorovaikutussuhteen itseensä, pääsee yhteyteen oman luovuutensa kanssa. Kaikilla ihmisillä on siis luonnostaan luova tarve, luova halu ja luova tahto. Se on halua ja tahtoa ilmaista itseään taiteellisesti ja luovasti. Halua tehdä itsensä näkyväksi ja kuuluvaksi ja tahtoa puolustaa omaa ihmisarvoaan. Voitaisiin jopa ajatella, että luovuudella tarkoitetaan yksilön olemassaolon tarkoituksen toteutumista.

HALU TULLA NÄKYVÄKSI JA KUULUVAKSI

Halu tulla näkyväksi ja kuuluvaksi on kaikille tärkeää samoin kun halu tulla hyväksytyksi. Näillä tarpeilla voi olla myös haittapuolensa ja tarkoitan tällä sitä, että jos lähtee hakeemaan liikaa hyväksyntää itsensä ulkopuolelta voikin kadottaa itsensä ja sen omimman eli oman luovuutensa.

Halu tulla näkyväksi ja kuuluvaksi voi siis johtaa myös siihen, että siirtyykin omasta luovuudestaan pois. Ja näin sitä kuin huomaamattaan kiinnittyy yleisiin määritelmiin, jotka löytää mielestään silloin kun yrittää aistia ympäriltään ja yhteiskunnastaan niitä muotoja ja tapoja, joilla näkyväksi ja kuuluvaksi voi tulla: mikä on hyvää taidetta? ketkä saavat olla taiteilijoita? kenelle luovuus kuuluu? onko se vain tiettyjen ja valikoitujen yksilöiden eli taiteilijoien etuoikeus?… Ja näitä pohtiessaan sitä usein tiedostamattaan pyrkii sovittamaan oman toimintansa, oman luovuutensa näihin muotoihin, jotka löytää itsensä ulkopuolelta. Asioiden ei tietenkään tarvitsisi olla vastakkaisia tosilleen. Ne voisivat elää yhtä aikaa ja toteuttaa omaa tilaansa, mutta se ehkä edellyttää sitä, että kysyy itseltään mitä minä oikeastaan haluan.

Ja jos ajattelee luovaa toimintaa: luovuus elää jokaisessa ihmisessä, yksilössä. Ja kun ihminen kääntyy näihin muotoihin itsensä ulkopuolelle, esim. tullakseen näkyväksi ja kuuluvaksi, hän kääntyy pois omasta luovuudestaan. Kuinka usein sitä silloin, kuin huomaamattaan rajaa itseltään oman luovuutensa ja pyrkii mukauttamaan sen niihin muotoihin, joita löytää ja hakee itsensä ulkopuolelta kysymällä mikä on oikeaa luovuutta ja mikä on hyväksyttyä, jotta tämä tarve toteutuisi. Kuinka usein silloin syntyy sisäinen turhautuminen, ristiriita, koska luovuus, joka liikkuu ja elää minussa, ei pääsekkään elämään. Siitä syntyy turhautuminen, jota seuraa pettymys: ”Toiminta, johon valjastin tiedostamatta luovuuteeni ei tuottanut sitä tulosta, johon uskoin. Ne mallit, jotka sisälläni uskoin tuottavan tämän tuloksen, pettivät minut.” Tällöin sisäinen tarve luoda elää ristiriidassa toisen tarpeen eli näkyväksi ja kuulluksi tulemisen kanssa. Luovuus elää ja pyrkii toteuttamaan itsensä eli luomaan – kun taas tarve tulla näkyväksi ja kuulluksi hakee usein muodon ja mahdollisuuden itsensä läheltä, ulkopuoleltaan, toiminnasta jonka uskoo lähinnä mahdollistavan tämän tarpeen ja toiminnan.

KYSYMYKSIÄ ITSELLENI

Minulla on tarve tulla näkyväksi ja kuulluksi. Haluan esittää kysymyksen itselleni: Kenelle minulla on tarve tulla näkyväksi ja kuulluksi? Tulla näkyväksi ja kuulluksi minkä takia? Näynkö ja kuulunko itselleni? Annanko itselleni luvan näkyä ja kuulua itselleni? Onko luovuus minulle väline, jonka alistan ja valjastan käyttööni. Vai onko luovuus minulle tila, jolle haluan antautua, jonka haluan antaa toteuttaa itsensä kauttani? Toteutuessaan luovuus… mitä se antaa minulle?

Ketä määrittelee luovuuden? Kuka voi sanoa mitä on luovuus. Luovuus on minussa – minun luovuuteni. On tärkeää kiinnittää huomiota omaan luovuuteensa, antaa arvo omalle luovuudelle! Sillä vain minussa voi elää minun luovuuteni. Sillä vain minun kautta voi minun luovuuteni toteutua. Ja samoin on jokaisen kohdalla. On siis vain kysymys siitä miten ja mitä haluan.

Ekspresiivisen taideterapian yksi perustajajäsenistä kuvataiteilija Shaun McNiff (1998) on todennut, että luovan prosessin tiellä matkaajat ymmärtävät myös sen, että todella olennaiset luovuuden ominaisuudet koetaan tätä matkaa tehdessä. Hän toteaa myös, että emme ole koskaan ymmärtäneet mitä sisimmässämme on? Siksi pidän tärkeänä vuorovaikutuksen luomista itsensä kanssa sillä kääntymällä itsensä puoleen, pääsee yhteyteen oman sisinpänsä, oman luovuutensa kanssa. Mutta se edellyttää egon kontrollista eli hallinan tarpeesta luopumista, uskaltamista astua tuntemattomaan ja kykyä jatkaa tilanteessa silloinkin, kun ei tiedä mitä seuraavaksi tulee ja kun mitään loppuratkaisua ei ole näkyvissä. Ja jaksaa olla sitoutuneena myös silloin, kun mitkään selitykset ei auta. Itse asiassa kun lähestytään selityksiä, luovuuden ominaisuudet ikäänkuin lentävät otteestaan, sillä luovuus viihtyy ”kaltevilla pinnoilla”.

ANTAUTUMISESTA PROSESSIIN

Luovuutta ei voi myöskään opettaa ”sarjana askeleita ja kehitysvaiheita”. Koska luovuus toimii loppumattomina yhdistelminä, se on usein ennalta arvaamaton, monimutkainen, poikkeava, hienosäikeinen ja intiimisti persoonan kautta toimiva. Luovuudentiet ovat usein myös paradoksaalisia, eli juuri silloin kun luulemme, että mitään ei tapahdu – tapahtuukin. Ja päinvastoin, kuin oikein odotamme jotakin tapahtuvaksi, ei mitään tapahdukkaan. Teoksessaan Trust the Process, Shaun McNiff on todennut: en voi koskaan tietää etukäteen mitä nousee esiin, vaan havaitsen sen, mitä sisimmästäni nousee ”prosessin” aikana. Siis etenen tavalla joka vastaa vallitsevia tunteita, jotka saavat alkunsa ajan ja tilan luomista puitteista.

Tämä kaikki edellyttää luottamista – luottamista luovaan prosessiin. Koska emme voi hallita tilannetta, egon kontrollin on siis väistyttävä. Jos on kova hallinan tarve, niin tämä tilanne voi olla vaikea ja varsinkin se on sitä silloin, kun luova prosessi itsessään tulee vaikeaksi ja jännittyneeksi. McNiff jatkaa: ihmiset eivät tajua, että konflikti ja vaikeus sekä virheet, mitä he kokevat ovat välttämätömiä ja ”osa prosessia”. Muutos tapahtuu silloin, kun kadotamme tiemme ja löydämme uuden tien, jota myöten voimme palata takaisin. Sillä taiteen tekemisen ja luovuuden on yllätettävä myös tekijänsäkin. Emmehän me halua vain toistaa jotakin vanhaa ja samaa.

Itse olen kuvannut tätä ”astumista tuntemattomaan” hämmennyksen tilana. Hämmennys on itsessään hyvin avoin tila ja hyvin luova tila. Hämmennys on tila, joka jo itsessään kertoo, että minussa elää ja syntyy jo jotakin uutta. Se toimii ehkä ensin mieleni tasolla ja pyrkii siellä asettumaan ja sitten sieltä konkretisoitumaan. Mieleni elää ja toimii jo tämän jonkin ”uuden” suhteen, jonkin mikä on ”syntymässä”. Siksi hämmennys on hyvä tila, joka kertoo että minussa tapahtuu jo ”jotakin” ja, että luova prosessi toimii jo. Hämmennykselle siis pitää antaa lupa eikä kieltää sitä, koska se on hyvin avoin tila. Tila, joka kertoo, että vanha muoto kadotti itsensä siinä hetkessä ja uusi alkoi elää, eli se on tila joka kertoo muutoksesta.

Tämä tila voi olla myös uhkaava, siksi usein ihmiset pelkäävät ”hämmennyksen” tilaa ja ”tyhjää” tilaa. Meille monille tyhjyyden tunne on niin pelottavaa, että me pyrimme täyttämään tämän tilan välittömästi. Ja kuitenkin on kysymys luovasta tilasta, avoimesta tilasta, joka kertoo muutoksesta.

HÄMMENNYS MUUTOKSEN TILANA

Käytän itse tästä tilasta usein juomalasi vertausta: Jos ajattelet, että sinulla on lasillinen omenamehua kädessäsi, katsot sitä ja ajattelet, että et halua juoda tätä, haluan lasillisen appelsiinmehua. Jotta voit saada juotavaksesi lasiisi appelsiinimehua, on lasisi oltava tyhjä. Se on ennen muutosta tyhjä. Ja se on itsessään luova tila, jossa kaikki on läsnä, kaikki elää. Tila, joka kertoo muutoksesta, mahdollisuudesta. Hyvin avoin tila eli luova tila.

Meillä on ”hämmennyksestä” samoin kuin ”tyhjästä” tilasta vain väärä käsitteistö. Olemme luoneet näistä tiloista jotakin uhkaavaa, pelottavaa, epämääräistä, epävarmaa jne. Sen kautta ajattelemme, että varma ihminen, menestyvä ihminen, toimiva ihminen, näkyvä ihminen, kuuluva ihminen jne. mitä sanamuotoja käytämmekään, hän ei ole hämmentynyt. Hän ei koe tyhjyyttä.

Ja näin nämä tilat, jotka ovat hyvin luovia, avoimia tiloja ja jotka kuuluvat olennaisena osana ”luovaan prosessiin” mahdollistaen muutoksen ja ”jonkin” uuden syntymän, niin nämä tilat me kiellämme itseltämme ja mielessämme pelkäämme näitä tiloja niin paljon, että pyrimme täyttämään ne välittömästi jollakin muulla toiminalla. Ja kuinka usein me kuitenkin haluamme muutosta ja pyrimme muutokseen, toimimme sen eteen ja sitten muutoksen ilmaistessa itsensä, kuitenkin me torjumme sen, koska olemme luoneet niistä mielikuvan, joka on kielteinen ja pelottava.

Niin paljon liittyy ihmisen elämään paradokseja. Ihmisen pyrkiessä muutokseen, luovuteen ja sen ilmentäessä itsensä, ihminen pelkää. Ja jos palaamme vielä juomalasi vertaukseen, niin kaataessaan omenamehun pois, katsoessaan tyhjää lasia, ihminen säikähtää ja heittää lasin pois. Näin ei voi juoda siitä lasista enää appelsiinimehua. Tämä on karikatyyrinen ja symbolinen kuvaus hämmennyksen tilasta, luovasta tilasta. Näin me usein itse estämme uudet luovat ratkaisut ja jäämme toistamaan vanhaa ja samaa, sitä mitä olemme aina ennenkin tehneet, tuttua ja turvallista. Näin estämme itseltämme yllätyksellisyyden ja jonkin uuden kokemisen mahdollisuuden. Meidän tulisi ajatella niinkuin Shaun McNiff, että jotakin arvokasta tapahtuu juuri silloin kun uskallamme astua tuntemattomaan. Me ollemme jatkuvasti ”matkalla” jonnekin ja luottamalla luovaan prosessiin, prosessi itse johtaa meitä päämäärään. Me annamme vain alkusysäyksen, johon tarvitsemme jonkin verran tahdonvoimaa, mutta sen jälkeen annamme prosessin viedä. Egon ei siis tarvitse johtaa ja hallita vaan annamme luovan prosessin viedä ja kuljettaa meitä. Silloin on mahdollisuus kokea todellista yllätyksellisyyttä – taikuutta.

OMAAN PROSESSIIN SITOUTUMINEN

Kuinka sitten suostua tähän luovaan prosessiin? Luottamus on tärkeää. Luottamus tekemisen prosessiin, usko siihen, että tieto tulee minua kohti ja että jos pidän kiinni luovasta työskentelystä, voi se synnyttää yllättäviäkin tuloksia. Myös kärsivällisyys ja uskallus ”epäonnistua” voi olla alku johonkin ihan uuteen. Myös läsnäolo, eli tässä hetkessä oleminen on yksi keskeinen asia prosessissa, samoin kuin tyhjän tilan ja hämmennyksen kokeminen ja niiden hyväksyminen prosessiin kuuluvana asiana. Se mikä tätä kaikkea myös kannattelee on sitoutuminen, jotta kykenee kohtaamaan kaikki ne eri vaiheet, joita luova prosessi pitää sisällään.

Shaun McNiffin mukaan oppi luovuudesta on siis sekoitus aloitteellisuutta että antautumista sekä odottamatonta yllätyksellisyyttä. Tätä kaikkea olen tutkinut käytännössä taiteellisen työskentelyni kautta. Ja siitä on syntynyt teoksia, jotka kertovat omasta luovasta prosessistani. Teokset ovat symbolisia ja jokainen niistä sisältää oman ”viestinsä” ja niitä katsotaan frontaalisesti. Ne eivät ole syntyneet sivuilla esiintyvässä järjestyksessä, koska luovuus ei toimi lineaarisesti vaan ne hakevat paikkaansa ”prosessin” aikana. C.G. Jung havaitsi, että tapahtumat ja suhteet muotoutuvat usein mallien mukaisina, jotka eivät perustu kausaliteettiin (syy ja seuraus- suhteeseen) vaan ne synkronisoituvat, kun kaikki osatekijät asettuvat yhteen maagisella tavalla.

 

Anne Ala-Kaila

IMG_1416

Lähteet:

Carl G. Jung ja M.-L. von Franz: Symbolit – piilotajunnan kieli. Otava, 1991.

Shaun McNiff: Trust the process, an artist ́s guide to letting go. Shambhala Publications, 1998.

Mainokset
%d bloggers like this: